Lavis (ent. Laveerre) on pitkän linjan artisti, joka on tehnyt vuodesta 2000 alkaen lukemattoman määrän levyjä ja ikimuistoisia kappaleita. Mies on vääntänyt kaikessa hiljaisuudessaan uutta levyä, jonka SSE tulee julkaisemaan jo tulevan syksyn aikana. Laviksen ajatuksia uuden levyn tiimoilta:
“Uusi levy tarjoaa ensinnäkin sitä samaa vanhaa Lavis-paskaa. Turha pyörää on keksiä uudestaan vaikka se olisikin soikea. Toiseksi se koostuu kokonaan Kfiedin biiteistä. Kfiedillähän on jo maailmanlaajuinen tuottajabisnes joten kovaa kamaa luvassa. Ehkä vähän paria viimelevyä enemmän asennetta on levylle jostain löytynyt. Luvassa on kantaaottavaa (lavis-tyyliin, turha huolestua) paskaa, fiilispohjaisia biisejä, huumoria tietenkin ja ihan perusräppiä tietenkin. Monet biisien perusideat perustuvat inside-läppiin, mutta ovat mielestäni helposti tajuttavia kunhan sanoja kuuntelee. Vitun hyvät feattaajat mukana.. Niistä enemmän kun on ajankohtaista. Päätin myöskin ottaa tämän levyn kappaleisiin sen lähestymistavan, että en yritä tehdä yhdestäkään peruskovaa kuten viime levyillä, vaan panostin siihen että kappaleet olisivat hyviä eri syistä. Menkööt mielummin vaikka joku biisi joltain kuuntelijalta ihan ohi, kuin että olisi turruttavaa kamaa. Kfiedillä on myöskin täysin vapaat kädet lopputulosten suhteen. Artistinimeksi lyhennettiin Lavis, jotta tulisi selväksi, että tämä on taas astetta kunnollisempi julkaisu, vaikka itse artisti olisikin kunnollisesta kaukana.” -Lavis