Eino Antiwäkki

einokuva

Vuosimallia 1984 Järvenpäästä alunperin kotoisin oleva artisti, joka nykyään asustaa Böölessä (Pasilassa). Musiikin teko sai alkunsa joskus ylä-asteella teininä ja tuolloin musiikkia tuli tehtyä träkkerillä. Varsinainen rap-harrastus sai alkunsa vasta tutustuttua Jumal Olo Lavikseen (silloinen Laveerre). Siitä asti erilaisia julkaisuja on tehty monia, mutta varsinaisiksi julkaisuiksi voitaneen laskea vain Hevoskuiskaaja EP, Hiphopin Likaaja, Elämän Bustaaja ja Kuoleman Bustaaja. Erilaisia nettiin julkaistuja mixtapeja ovat olleet Armeija vei miehen elämän, Sala MC, Rommialbumi Vol.1. Muita julkaisuja ovat olleet satunnaiset yhteistyöt esim. Vastiksen levyillä ja Jumal Olo Laviksen levyillä. Tässä välissä ihmeen kaupalla löytyi myös yhteistyö Jyväskylä-Lahti akselilla ja biisejä tuli tehtyä Enkkäpojat-kokoonpanon kanssa. Vaikka Enkkäpojat-projekti ei ottanut tuulta alleen, tuli jatkossakin kyseisen poppoon jäseniin pidettyä tiiviisti yhtä (SIBBE ja REKA). Einon edellinen julkaisu oli nimeltään “Isoo Rytmii Inna Di Bööle”, joka päätyi ilmaiseksi nettiin vuoden 2008 loppupuolella. Tällä hetkellä mies työstää uutta albumiaan, joka on tarkoitus julkaista SSE:n kautta vielä kesän 2010 aikana.


2 viestiä aiheeseen “Eino Antiwäkki”

  1. jussi says:

    Kesä alkaa pikkuhiljaa olla lopuillaa… Missäs vaihees toi uus albumi on??

  2. admin says:

    Nauhotuksia vaille valmis. Ilmoitellaan kun julkaisu lähenee ja laitetaan näytebiisejä.

Kirjoita viesti

comments-bottom

Tuoreet Uutiset

Sielunauha SSE Kaupa... Kirjoittanut: author icon admin 30.8.2010 /16:50 | ei kommentteja
SSE julkaisut diginä... Kirjoittanut: author icon admin 25.8.2010 /16:58 | ei kommentteja
Rekamin uusi levy ti... Kirjoittanut: author icon admin 17.8.2010 /11:57 | ei kommentteja

Random Uutiset

Mikrofonistit Skill ... Kirjoittanut: author icon admin 4.6.2010 /07:52 | 3 kommenttia
Laviksen uusi musavi... Kirjoittanut: author icon admin 12.10.2009 /06:48 | ei kommentteja
Krison EP nyt ulkona... Kirjoittanut: author icon admin 31.5.2010 /14:10 | ei kommentteja